perjantai 29. tammikuuta 2016

Lumihiutalesukat

Aikaisemmassa postauksessani puhuin lumihiutaleaiheisista villasukista. Tässä nämä olisi nyt valmiina. Olen yllättävän tyytyväinen lopputulokseen. :)


Tässä on ruutukuvio lumihiutaleeseen, jos joku muukin innostuu lumiaiheisista sukista : 
On muuten ensimmäinen asia, jonka olen koskaan virkannut (ainakaan loppuun saakka), joten video on tosi hyvä myös ihan aloittelijalle. 

perjantai 25. joulukuuta 2015

Pyhäsukat

Mulla oli aika selkeä visio siitä, miten haluan pukeutua joulupöytään. Ostin harmaasävyisen trikoomekon, johon halusin ehdottomasti kaveriksi ylipolvenkorkuiset kirjoneulesukat. Tällaiset niistä tuli :) ensimmäisen sukan tekeminen kesti kuukauden, koska suunnittelin ja purin sukkaa koko ajan. Toinen sukka valmistuikin sitten muutamassa illassa :) näistä tuli omasta mielestä aivan ihanat! Seuraavana haluan tehdä lumihiutaleaiheiset kirjoneulesukat. Suunnitteluasteella ovat vielä, mutta vahva visio on...

perjantai 13. marraskuuta 2015

Valmis neuletakki Novitan Hile-langasta


Nyt se on viimein valmis. Kirjoitin tästä takista tammikuussa.. No, minäpä purin sen ja neuloin kokonaan uudestaan, muokaten vähän ohjetta. Tein pidemmän helman. Nyt istuu mielestäni paremmin. En löytänyt sopivia harmaita nappeja, joten tilasin ruskeat Napiton -nimisestä verkkokaupasta. Voin lämpimästi suositella kyseistä verkkokauppaa. Pakkaavat aina tosi nätisti tilatut tuotteet. Aikaisemmin tilasin tähän neulepaitaan vetoketjut ko. verkkokaupasta.






Ohje löytyy Novitan lehdestä syksy 2013. Varmasti myös netistä löytyy jo nykyään ihan ilmaiseksi Novitan omilta sivuilta. Lankaa taisi mennä n. 600g. Mitäs pidätte? :)

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Ruttu- ja haitarisukat

Tein itselleni ruttusukat tomaattikantapäällä. Ensin tuntui siltä, etten pidä väriyhdistelmästä, mutta kun sukat olivat valmiit ja jalassa, niin kyllä näillä kelpaa tepastella. 

 
Malli : Ruttusukat 
Koko : 40
Puikot : 3,25
Langan menekki : 100g
Lanka : Online supersocke Neon sävy 1718

Sitten olisi tällaiset sukat myytävänä. Nimittäin nämä eivät ole mulle sopivat. Nämä ruttusukat ovat kokoa 38-39. Näissäkin on tomaattikantapää. Kuten toisesta kuvasta huomaa, ovat minulle liian pienet. Kantapää ei asetu oikein. Mikäli olisit kiinnostunut ostamaan nämä sukat, laita mailia osoitteeseen freakalice90@gmail.com . Hinnasta sen verran, että alle 10 eurolla (eli materiaalikulujen alle) en myy. Hintaa en muutoin ole miettinyt, joten tarjoathan mielestäsi sopivaa hintaa. Nyt olisi siis mahdollisuus saada halvalla sukat! Kuva mielestäni vääristää väriä, sillä ovat enemmän lilat. Kyseessä ei siis ole pinkit sukat. Mikäli väri mietityttää, voit vaikka googlata mallissa olevan langan, niin näet oikean sävyn.

Malli : Haitarisukat 
Koko : 38-39
Puikot : 3,25
Langan menekki : 100g
Lanka : Lana Grossa Meilenweit Relax 2904

lauantai 24. lokakuuta 2015

Merinovillainen neulepaita


Noniin, vihdoinkin putosi puikoilta tämä aivan ihanan pehmoinen lepakkohihainen neulepaita! Tykkään tästä ihan superpaljon! Itse on aika hankala ottaa kuvia, mutta onnistuin nyt jotenkin peiliä apuna käyttäen. Ensimmäisen kuvan tosin nappasi mies, kun pyysin. Hänellä vaan ei oikein tuppaa olemaan sellaista esteettistä silmää, niin kykenin hyväksymään ainoastaan yhden kuvan, koska kaikki muut olivat jokseenkin tärähtäneitä tai asentoni oli huono, jonka vuoksi neule ei päässyt oikeuksiinsa.







Tämän paidan ohje löytyy Neulo -lehdestä numerosta 3/2015. Lankana Dropsin Merino Extra Fine sävyssä 28. Lankaa kului 10 kerää. 

Tulen varmasti vielä joku päivä tekemään tälle paidalle eri värisen kaverin. Aion myös siihen tehdä sitten myös pidemmän paidan helman, jottei olisi aivan samanlainen tämän yksilön kanssa. Mutta mitäs tykkäätte? 

perjantai 23. lokakuuta 2015

"Kesäunilta" palaaminen: sateenkaarilapaset ja -sukat

Hei kaikille! Nyt on palattu niin sanotusti kesäunilta, ja on aika esitellä muutamia töitä, joita on tullut tehtyä. Nämä sateenkaarijutut tuli oikeastaan tehtyä jo ennen kesäunille painumista, mutta jostain syystä unohtui tänne nämä laittaa. Sen sijaan koko syksyn olen väkertänyt itselleni neulepaitaa merinovillasta, ja se onkin tällä hetkellä enää päättelyä vaille valmis. Esittelen tuon paidan luultavasti viikonlopun aikana tänne.

Mutta palataanpa nyt noihin sateenkaarineulomuksiin.




Sukissa on jälleen tomaattikantapää. Villasukat ovat Kalajoki-sukat.

  • Pitkän ylipolven sukat sateenkaari-langasta. Purin pois, aloitin sen sijaan lapaset.  
  • Kalanruototuubihuivi - Kyllä! YHÄ kesken. 
  • Harmaan neuletakin purku ja tekeminen uudelleen isommassa koossa, sekä muutenkin muokaten (hihoja ja helmaa pidemmäksi) Purettu ja uudelleen neulominen käynnissä. 
  • Kissalapasten purku ja tekeminen uudelleen vähän tilavammaksi (epäilen sitä, tulenko koskaan tekemään tätä...) Purettu, mutten usko tekeväni näitä enää uudelleen.
  • Peruslapaset En ole ihan varma, mutta nämä taitavat olla ne sateenkaarilapaset. Suunitteilla on ollut tehdä kauan, no nämä siis päättelyä vaille valmiit.
  • Kalajoki-villasukat Ei vielä aloitettu, mutta aloitan pian :)
  • Neulepaita (oma malli, omasta päästä. Vienee hetken, ennen kuin valmistuu)
  • Huivi Novitan Rose -langasta (epäilen saanko koskaan valmiiksi... Inhottava kudottava, kun on vielä musta väriltään tuo lanka...)  PURETTU. Ei ollut tämä mun juttu. 
  • Huovutetut tossut (itse tossut jo huovutettu, mutta tarkoitus oli jo kolme kuukautta sitten kiinnistää jo neulomani varret näihin, no arvaatkaa olenko vieläkään tätä tehnyt? No en tietenkään...) Edelleen kesken :D

Ja nyt taulukko siivottuna versiona : 
  • Kalanruototuubihuivi (teen tämän täksi talveksi valmiiksi, sen lupaan.)
  • Harmaa neuletakki
  • Merinovillainen neulepaita
  • Neulepaita (oma malli) 
  • Huovutetut tossut (pohdin, että laitanko tätä enää tähän, koska ne tossut on imenyt kaikki kissankarvat itseensä, että tokkoko nuo nyt enää esityskunnossa olisi... Mutta pidetään tämä nyt ainakin vielä hetki tässä listassa mukana)

torstai 16. huhtikuuta 2015

Säärystimet

Noniin, alkaa ilmat lämpenemään ja tämä harrastus varmaankin pikkuhiljaa jäämässä kesätauolle (jää nähtäväksi.) Mutta tässä viimeisin aikaansaannokseni: 




Puikot: 3,5
Lanka: Red Heart 
Ohje : Junasukat (varsi)
Menekki: 95g

Nyt puikolla -lista on hitusen tässä muuttunut aikaisemmasta.
  • Pitkän ylipolven sukat sateenkaari-langasta. Purin pois, aloitin sen sijaan lapaset.
  • Kalanruototuubihuivi - Kyllä! YHÄ kesken. 
  • Kämmekkäät (itseasiassa päättelyä vaille valmiit, mutten voi kuvaa laittaa, koska tulevat lahjaksi) Valmiit.
  • Säärystimet Valmiit
  • Pipo Valmis
  • Harmaan neuletakin purku ja tekeminen uudelleen isommassa koossa, sekä muutenkin muokaten (hihoja ja helmaa pidemmäksi) Edelleen purkaamattomana... kyllä mä tän aloitan ehkäpä pian :)
  • Kissalapasten purku ja tekeminen uudelleen vähän tilavammaksi (epäilen sitä, tulenko koskaan tekemään tätä...) Myös edelleen purkamatta. 
  • Peruslapaset En ole ihan varma, mutta nämä taitavat olla ne sateenkaarilapaset. Suunitteilla on ollut tehdä kauan, no nämä siis päättelyä vaille valmiit.
  • Kalajoki-villasukat Ei vielä aloitettu, mutta aloitan pian :)
  • Neulepaita (oma malli, omasta päästä. Vienee hetken, ennen kuin valmistuu)
  • Huivi Novitan Rose -langasta (epäilen saanko koskaan valmiiksi... Inhottava kudottava, kun on vielä musta väriltään tuo lanka...)
  • Huovutetut tossut (itse tossut jo huovutettu, mutta tarkoitus oli jo kolme kuukautta sitten kiinnistää jo neulomani varret näihin, no arvaatkaa olenko vieläkään tätä tehnyt? No en tietenkään...)
Muita töitä ei nyt tulekaan mieleeni, mutta tuskinpa niitä ainakaan montaa on.